TARPEELLISTA TIETOA JA VINKKEJÄ

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

ENÄÄ EIVÄT OLE VITSIT VÄHISSÄ!


Opintoihin liittyviin käytännönharjoitteluihin on mukava aina viedä jotain kivaa omaa toimintaa mukanaan, mikä tuo lapsillekin hiukan vaihtelua tuttuihin toimiin. Pidän kovasti lorupusseista, sillä ne edesauttavat mainiosti puheen ja kielen kehityksen tukemista. Tänä syksynä harjoitteluni liittyvät varhaiskasvatuksen lisäksi myös koulumaailmaan ja halusin tehdä mukaani jotain aivan uutta materiaalia, joka sopii pienten lisäksi myös koululaisille. Kokosinkin itselleni kolmisenkymmenen vitsikortin kokoelman mukaan otettavaksi syksyn käytännönharjoitteluihin.

Vitsien kertominen onkin hauskaa ajanvietettä juuri alakouluikäisille. Sen lisäksi, että niitä kertomalla ja keksimällä itse lisää voidaan viettää hauska hetki yhdessä niin aikuisen ja lasten kesken kuin lapset keskenäänkin ja vahvistaa näin yhteenkuuluvuudentunnetta sekä harjoittaa sosiaalisia taitoja, voidaan myös lorujen tapaan harjaannuttaa monia puheen ja kielen kehitykseen liittyviä taitoja.

Suomen kielellä ja sanakäänteillä leikittely muun muassa harjaannuttaa päättelykykyä, kommunikointitaitoja ja keskustelun vastavuoroisuutta (toinen kysyy ja toinen vastaa) sekä auttavat keskittymään toisen kuunteluun ja oman vuoron odottamiseen. Lisäksi ne kartuttavat mainiosti sanavarastoa ja kehittävät myös muistia. Oivaltamisen ilo ei myöskään ollut se kaikista merkityksettömin tavoite vitsikorttien kokoamisen takana!

Hauskat vitseihin liittyvät kuvat korteissa visualisoivat lasten päättelytaitoja sekä edistävät tiedon ja oivaltamisen omaksumista useamman aistikanavan kautta. Lisäksi korttien avulla voidaan luoda mukava yhdessäolon ja paikalleen rauhoittumisen hetki sekä hiukan keskittymistäkin vaativa tuokio arjen kiireiden keskellä.


Mistä tietää, että banaani on uimassa?

Koska sen kuoret on rannalla.


Miksi orava ei osannut ratkoa ristisanatehtävää?

Siinä oli sille liiaksi pähkinää purtavaksi.








Miksi meri aaltoilee?
 

Koska valaat paukuttelevat.



Mikä on hitauden huippu?

Se kun etana jarruttaa kurvissa.



Kuka varastelee autojen rekisterikilpiä?

No, kilpikonna tietysti!



Miksi koirat juoksevat ympyrää?

Niiden on liian vaikea juosta neliötä.



Mikä on Peppi Pitkätossun lempiruoka?

Sukat makkaralla tietty.



Mitä kukko tekee silloin kun se pitää toista jalkaa ilmassa?

Tietenkin seisoo yhdellä jalalla.



Mitä kärpänen sanoi lennettyään hevosen suuhun?

"Nyt olen turvassa!"



Mikä on kenkäkauppiaan unelma-asiakas?

Tuhatjalkainen, tietty!



Mikä on valkoinen ja lentelee keittiössä?

Hermostunut kermakakku.



Mikä on valkoinen ja puun takana?

Ujo piimä.



Kaksi rakastunutta ilmapalloa lenteli aavikolla.

Yhtäkkiä toinen huusi toiselle:
"Varo, kaktusssssssssss....!"



Mikä on vihreä ja menee ylös ja alas?

Herne hississä.



Mikä on keltainen ja niiskuttaa?

Vilustunut banaani.



Mikä on keltainen ja veden alla?

Sitruuna sukellusveneessä.



- Käykö kellosi?
- Käy.
- Pyydä se käymään meilläkin!



Mitä korkeasaaren eläintenhoitaja sanoi, kun karhu karkasi?

"Nyt tuli otsonikato."



Mikä on maailman suurin tiili?

Krokotiili.



Mikä on sininen ja roikkuu puussa?

Jäätynyt banaani.



Kaksi piparia kulki kävelyllä tien yli.
Toinen jäi auton alle.

Silloin toinen huudahti: "Nousehan sieltä, muruseni!"



Mikä on punainen ja pomppii metsässä?

Lottovoiton saanut puolukka.



Mitä tomaatti sanoi auton alle jääneelle kaverilleen?

"Tulehan sieltä, ketsuppi!"



Miksi hiiri tykkää P-kirjaimesta?

Sillä saa muutettua kissan pissaksi.



Mikä on maailman ikävin silli?

Basilli.



Kaksi rantapalloa oli kävelyllä.
- Varo rappusia, sanoi toinen.
- Mitä ihmeen rap...rap...rap...rap...



Pidetäänkö teillä mattoja? - Joo.

- Meillä ne pysyy ihan pitämättäkin.



Mitä tapahtui, kun kaksi mummoa meni mustikkaan?

Toinen mummo ei mahtunut sisään.



Mikä on oranssi, jossa on punaisia pilkkuja?

Vesirokkoon sairastunut appelsiini.




Mitä yhteistä on kalalla ja Peter Panilla? 

Molemmat pelkäävät koukkua.


Miksi kettu juoksee tien ylitse?

No, koska se ei pääse sen alitse.











VITSIKKÄITÄ HETKIÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti